Muutamia poimintoja tuhansista hoitolukemuksista:
Caycen diagnoosit olivat omaa luokkaansa. Hän osui kuvauksissaan eli lukemuksissaan asian ytimeen ja antoi kokonaisvaltaisen hoito-ohjeen. Erikoiset hauteet ja muut hoitokeinot paransivat potilaat. Eräässä tapauksessa hän määräsi potilaalle lääkettä, jota ei enää valmistettu eikä tunnettu apteekeissa eikä lääkeluettelossa. Kun valmistetta ei löytynyt, Cayce osasi kuvailla tarkasti, mistä apteekista ja miltä hyllyltä lääkepullo löytyisi.
Yksi varhainen hoitotapaus, jossa tuolloinen lääketiede myönsi voimattomuutensa, oli tällainen: Samassa kaupungissa asuvan Dietrichin perheen tyttären kehitys oli tuntemattomasta syystä pysähtynyt kolmea vuotta aiemmin. Viisivuotias tyttö oli kaksivuotiaan tasolla ja sai jatkuvasti pahoja kouristuksia. Transsissa antamassaan lukemuksessa Cayce selosti, että kaikki alkoi kaatumisesta ja selkään osuneesta iskusta. Tämän jälkeen tyttö sairastui influenssaan, jonka taudinaiheuttajat kerääntyivät vaurioituneeseen selkärangan kohtaan ja aiheuttivat sairauden. Hoidoksi Cayce esitti osteopaattista hierontaa selkärankaan ja antoi siihen tarkat ohjeet. Osteopaatti Layne aloitti heti hoitojakson, ja kolmen viikon kuluttua tyttö oli tervehtynyt ja hänen kehityksensä jatkui normaalina.
Toisessa tapauksessa erään Caycen pyhäkouluoppilaan sisar sairastui äkillisesti mielisairauteen. Lääkärit eivät kyenneet auttamaan. Cayce antoi lukemuksessaan kiintoisan selityksen: Puhkeamaton viisaudenhammas painoi aivokudosta saaden aikaan kohtauksia, joten hampaan poisto antaisi avun. Hammas leikattiin pois ja niin tyttö parani.
Cayce saattoi puhua lukemusten aikana eri kieliä, ja toisinaan hän antoi transsissa selvänäköistä lisätietoa potilaan ympäristöstä. Hän saattoi sanoa esimerkiksi: ”Kas vain, tuossa istuu äiti rukoilemassa” tai ”ei lainkaan hassumpi pyjama” tai ”lumimyrskyä Sveitsissä”. Havainnot voitiin todentaa oikeiksi jälkeenpäin.